
Sanni. Aka Pantoufle.
Juttuja, jotka on lähteneet lapasesta... Kirjaimellisesti.
Opiskelen Helsingin yliopistossa teologisessa tiedekunnassa, tarkoitukseani on jonakin kauniina päivänä valmistua teologian maisteriksi kera kirkon virkaan valmistavien opintojen.
Kaikkea voi kokeilla, ja uudet ideat enemmän kuin tervetulleita.
Oman blogini nappi. Tästä saan esittää kiitokseni Bluelle.
Jos otat tämän mukaasi, kerrothan myös mistä se löydän :)
Toinen blogini, Jumaluusoppia ja elämää, käsittelee opiskelujani ja elämää teologina. Käykäähän kurkkaamassa :)
Näitä seuraan itse:













Nyt oon vihdoin ohittanu niissä sukissani kaikki pahimmat karikot, ja ne alkaa jo näyttää sukalta! Ja ne on ihan minun väriset. Ja kunhan niissä on varret ni ne on ihanat! Ovat kyllä olleet aikamoiset epäonnen sukat, mutta johtuu myös ehkä siitä että ovat ensimmäiset laatuaan. Lisäyksiä tehdessäni jouduin purkamaan pari raitaa kun meinasi tulla liian pitkät, ja vieläkin ovat vähän reilut, mutta se kyllä häviää kun varsi tulee. Ja kantapää piti melkein kokonaan tehdä kahdesti, ku tuntu ettei se vaan menny oikein. Mutta nyt ne on jo paljolti voiton puolella!



Siinä vähän kuvatuksia värityksestä ja projektin etenemisestä.
Tästä näinkin pitkälle pääsystä kyllä olen ISON kiitoksen velkaa #neulonnan Tui^lle. Sukat ei ois IKINÄ päässy tähän vaiheeseen ilman kärsivällistä neuvojaa!
turkoosia ja punaista. Ystävänpäivän kunniaksi. Tälläsen haasteen sain tällä kertaa aikaan!

Ensimmäiset polvisukat kärjestä on edenneet jo kantapäähän asti, mutta eivät (vielä) siitä eteenpäin...
Sisko ja sen avomies tulivat pari viikkoa sitten Thaimaasta kahden ja puolen kuukauden reissulta... Ja tuliaisia olikin sen mukaisesti. Joulunkin olivat siis poissa, mutta nyt taas suomessa opintojen ja töiden parissa. Samoin yks kaverini oli tässä tammikuun puolen välin tienoilla Perussa.

Thaimaasta sain pienen vihreen mustan norsulaukun, norsu kirjanmerkin, kukkakorvakorut, ihanan huivin ja.... LANKAA! Jepjep, noin arviostaan 150g hamppulankaa... Suunnittelin että niistä vois tehdä jonkinlaisen hartiahetaleen kesäks... Perusta sain perin Perulaisen laukun (ihana! [tytöt huolehti just miun kesän laukuista, päiville oma, ja iltoihin oma :)]) sekä helmiä ja tobleronea.. <3

Sit lauantaina juhlittiin miuta. Vanhenin ja kerrottakoon nyt että olen syntynyt 30.1.1988, eli 22 tuli mittariin. Tämän ihanan palmuananaskasvin (guzmania nimeltään) sain sisaruksilta ja heidän puoliskoilta. :) Hauska kasvi, ja jopa mie luultavasti saan sen kestämään hengissä! :)
Sitten vielä sunnuntaina kahvilla kävi miun kummit ja täti. Lahjaks saaduista arvoista voitin 25€, ja niiden kanssa lähden akateemiseen kirjakauppaan hakemaan oman punokset puikoille -kirjan. Eli ihan kiva se on kerran vuodessa vanhetakin! :)
... On edenny taas yhden sukkaparin verran. Nyt on toisen serkun sukat valmiina odottamassa seuraavaa tapaamiskertaa.

Vuodelta kivi ja nakki ollutta sinistä seiskaveikkaa luultavasti n. 100g ja jämänä jäi (onneks ja kerrankin!) vaan pieni pätkä. Raitalangat on myös seiskaveikan jämiä, joita edelleen löytyy ihan kiitettävästi.
Nyt etsimään seuraaviin sukkiin lankaa. Ja tekemään itselle yhtä kolmiohuivia... ja alottelemaan polvisukkia.... projekteja siis riittää!
Kirjotanpa muuten tähän samaan vaihdossa saamistani langoista. Vaihdettiin #neulonnan Tui^n kanssa niin, että mie lähetin hälle 24-sarjan ensimmäisen tuotantokauden, ja mie sain lankaa... <3

Nää odottaa edelleen kuningasajatusta siitä mitä heistä tulee. Luultavastikin jotain tämän tyyppistä. Vähän isompana.. Ellei joku hihku miule jotain kuningasideaa.. Saa ehdottaa! :)
taas itelle sukat, tästä alkaa tulla tapa. Mutta omat varpaat on lähimpänä, tunnetusti. Mutta nää on kivat. Seuraavaks tulee itelle polvisukat, kärjestä aloitettuna. Hui!

Ja tilauksesta on menossa taas kahdelle teologille sukat, kunhan puikot vapautuu ja lankaa löytyy... :)
Voihan sukatus. Tää sukkainto ei laannu nyt kyllä ollenkaan, varsinkaan kun keksin hyvän tavan tuhota 7 veikan jämälankalaatikkoa, ja teen kaikenlaisia raitasukkia.

Valmiit sukat menee mein tiedekuntayhdistyksen TYT:n projektiministerille. Siis paremmin sanottuna, yhdelle kaverille jolle jo syksyllä lupasin sukat. Niistä tuli nii hänen väriset että osote oli selvä. Varsi, joka on pidemmällä, kuuluu toiseen jämälankaprojektiin josta syntyy toiselle serkullekin sukat. Hää ite sano että "yllätä mut." kun kysyin väritoiveita, ja tässähän varmaan on hiukkasen yllätystä... :D Kolmas tekele kuuluu oman sukan varreksi. Tein itelleni pitkästä aikaa sukat vähän aikaa sitten, mutta ne lähtee Lappeenrantaan ja nämä sitten jää tassunlämmittimiksi tänne Helsinkiin.
Sain tänään ihanalta blogiystävältäni ja vois melkeen kai jo sanoa et blogimammaltani Tarjalta postia. Paketista paljastui synttärikortti, sekä ihana ja ihan minun värinen baskeri, ja ihanan paksu ja lämmin kaulahuivi. Nii, synttärit on kyl vasta 30.1, mutta ystäväni oli vähän etuajassa..

Heti pääsivät koekäyttöön ja ite piti kuvakin ottaa kun ei malttanu odottaa ketään kuvausavuksi.. :D Baskeri pääsee heti käyttöön, kun just tänään mietin että paksumpi pipo on jo liian kuuma, mutta ilman pipoa ei taida vielä pärjätä. Tämä sopii tarkoitukseen oikein hyvin <3 Nii, ja äsken tuli tekstiviestitse paljastus, että huivin vaaleampi vihreä on peräisin miulta. Mutta hyvään muotoon sekin kerä on päätynyt <3
Ja sitten saan vielä härskisti mainostaa tässä samassa postauksessa toista blogiani. Oon siis nykyään myös yliopistobloggaaja, ja kunhan saan osotteen toimimaan niin opiskeluja ja elämää voi lukea jatkossa osoitteesta http://blogs.helsinki.fi/jumaluusoppiajaelamaa vielä sivua ei löydy, mutta kunhan nuo blogien ylläpitäjät saavat sen toimintaan, niin alkaa juttua sinnekin tulla. :)
Siitäkin on aikaa kun viimeeks oon ehtiny haasteeseen osallistua! Mutta nyt taas osallistuin ja mukavaahan se oli. Bingorivini on tällä kertaa vihreä-kukka-haaraniitti, keskellä pystyssä.

Jätin tuon valkosen pikkukortin vielä tyhjäksi, että tulee oikea teksti sitten kun korttia tarvitsee.
...jotain myös itselle neulottuna. Suutarin lapsella ei taaskaan ollu kenkiä, ni tein sitten vihdoin itellenikin sukat. Liian kiire tehdä muille, että omat jalat on unohtunu kokonaan. Nyt on käpälät miullakin lämpimässä... <3

Nallesta, 3mm pukoilla. Samoista keristä kun edelliset sukat. Mutta näistä aattelin tehdä tälläset ihan tavisraidalliset. Lankaa jäi vielä ehkä yhtien pienien sukkien verran. On kyllä kivan riittoisia noi 150g kerät :P
Ja tätä muuten väännettiin :D Mut oon kyl ainakin ite ihan mielettömän tyytyväinen. Aika ja suunnittelut taitaa olla avainsanat kun kortteja tekee. Jos sen vaikka jatkossa muistais, ettei syntys aina vaan sellasia roiskeita.

Tää lähtee kohti uutta kotia, kunhan ehdin saada paketin muutkin osat valmiiks. :)
Nii, ja leimat on Banduron, ostin Åhlensilta Ruotsista. Eli kannatti. N 3€ oli kummankin akryyliläpyskän hinta. Taustapaperin oon saanu Liisalta ja nauha askarellista. Muut tarpeet mikä mistäkin.