Kiitos -Lalla-:n kommentin, jotenkin ajauduin pohtimaan omaa "uravalintaani". Voisi kai noi lainausmerkitkin jättää pois, kun nythän se on selvää, että teologiaa lähdetään opiskelemaan. Kummallisia reittejä se ihmisen elämä heittelee.

Omalta ripariltani (2003) asti olin isostouhuissa mukana, mutta vissiin enemmänkin siks, että se oli ihan kivaa. Ja kai siinä jonkinlaista uskonnollista kipinääkin oli, mutta tärkeämpää tossa vaiheessa oli se kaikki oheistoiminta. Vasta kesällä 2006 tuli sellanen ihan todellinen kokemus, että tätä se on. Tää on se miun juttu, se mihin mie uskon. Ja siitä se sitten lähti. Sillon pistin ihan ajatuksen kanssa ensimmäisen kerran ristin kaulaani. Oli se siellä riparista asti ollu, sen vuoden, mutta sitten jostain syystä jäänyt käytöstä pois. Mutta palasi paikalleen ketjuun. (Tosin, ketju on taas kertaalleen katkennut, enkä ole vieläkään saanu sitä vietyä juotettavaks uudelleen. Mutta enää se kaikki ei olekaan kaulassa riippuvan ristin varassa).

Keväällä 2007 en vielä hakenu teologiseen, jotenkin epäilin kaiken aikaa alitajuisesti vissiin enemmän perheen reaktioita. Sitten kesällä oltiin äiskän kanssa reissussa ja se sitten kysy yhtenä iltana et mikset sinne hakenu. Sillon tuli mieleen että "...niin... miksen?" Ja syksyllä alkokin teologian opinnot avoimessa yliopistossa. Keväällä -08 hainkin sitten teologiseen, ja lähdin kai niin takki auki kokeisiin (kyllähän mie nyt osaan ja pääsen ku oon vuoden jo opiskellu!) vaan kuinkas kävikään. Se pettymys oli kova, ja opetti kyllä nöyrtymään kummasti. Otin lusikan kauniiseen käteen, jatkoin opintoja, palasin Helsingistä kotikaupunkiin, ja tein töitä.

Ja nyt vasta, kesällä 2009 mie ite tiedän minne oon menossa, ja mitä miusta on tulossa. Samoin taitaa perhe jo olla sinut ajatuksen kanssa, ja kummasti muutenkin se tuntuu jotenkin tosi luontevalta. Aikamoisen matkan tääkin pieni ihminen on saanu käydä kesästä 2003, kesään 2009. Ja paljon siihen aikaan on mahtunu. Suurimmat kiitokset kuuluu varmaan Iskälle, joka on aina tienny että näiden kokemusten ja pettymysten kautta sen kaiken pitää toteutua.